keskiviikko, 21. syyskuu 2011

Vauvalle vaatetta vinoneuleella

Televisiossa on "Neulontakerho" -niminen ohjelma ja kerran ehdin sitä katsomaan ja siellä neuvottiin vinoneuleen tekoa. En ollut koskaan kuullut mokomasta ja päätin siis seurata mistä oikein onkaan kyse ja pitihän tuota itsekin kokeilla.

Siinä siis valmiit vaatteet työkaverini pienelle pojalle.

Pätkävärjätty Novitan "Puro"-lanka ja vinoneule saivat aikaan - ainakin minun mielestä - yksinkertaisista suorista kappaleista hienot vauvan vaatteet.

Vinoneule aloitetaan suoran kappaleen kulmasta. Luodaan 3 silmukkaa, neulotaan aina oikeaa. Jotta kappaleesta saadaan suorakulmio, lisätään oikean puolen kerroksilla molemmissa reunoissa yhdet silmukat, lisäys kannattaa tehdä neulomalla viimeistä edellinen (kerroksen alussa toinen silmukka) molemmista reunoistaan. Kun kappaleen leveys tai korkeus on sopiva, kavennetaan - taas oikean puolen kerroksilla - alussa toinen ja kolmas silmukka yhteen neuloen ja lopussa kolmanneksi ja toiseksi viimeisimmät silmukat yhteen neuloen. Kun lopulta jäljellä on kolme silmukkaa, ne päätetään kerralla. Helppoa vai mitä?

Nutun selkäkappaleen tein tarkoituksella kahdesta kappaleesta, jotta sain sinne symmetrisen kuvion. Kuten kuvasta näkyy, tein hihoihin pienet levennykset.

Myssy on tehty yhtenä kappaleena.....

Mitoista sen verran, että kokonaispituus on lapsen pään ympärysmitta. Kuvassa myssyn etuosa on vasemmalla. Myssy on neulottu ihan tavallisella aina oikealla neuleella. Aloitussilmukat saadaan mitasta lapsen takaraivosta korvalle. Kuvan ensimmäinen "väkänen" vasemmalle on korvaläppä. Työhän etenee kun oikean puolen kerroksella alussa toinen ja kolmas silmukka neulotaan yhteen ja kerroksen lopussa toiseksi viimeinen silmukka neulotaan kahdesti.

Korvalta aloitetaan kerroksen alussa lisääminen ja kerroksen lopussa kaventaminen lähtötilanteeseen asti. Otsaa varten tehdään pienempi "väkänen" samoin kuin korvalle, voi neuloa muutaman kerroksen suoraa ennen "väkäsen" takaisin kääntämistä. Toinen puoli neulotaan pelikuvaksi. Myssy viimeistellään ompelemalla oikealta puolelta olevat sisennykset. Ja korvaläppiin nyörit.

Neuvoinkohan myssyn tekoa riittävän vaikeasti :-D

keskiviikko, 21. syyskuu 2011

Päivitystä pitkästä aikaa

Tässä on päässyt aikaa kulumaan, työt ovat vieneet minua pitkin ja poikin. En kuitenkaan ole hylännyt käsitöitä ja tässäpä nyt joitakin töitä jotka olen tehnyt.

Löysin China Shopista Pasilan asemalta kauniin rasian, mutta jotta siinä saattoi säilyttää pikkukarkkeja, piti siihen virkata sisälle vuori. Rasia on tietysti kovassa käytössä ;-)

Kaulaliina hyvälle ystävälle. Neule on valepatenttia ja kuvio syntyi käyttämällä kolmea kerää; sivuilla kokonaan siniset ja keskellä pätkävärjätty lankakerä. Liitoskohdassa on hyvä kiertää langat keskenään, näin syntyy yhtenäinen neule ilman reikiä.

Lasinen ruokapöytäni, vaikkei paljoa ehdi ruokailussa kuluakaan, sai uuden liinan peitokseen. Ohje on hieman mukaeltu "Virkkaa&värkkää" -lehden ohjeesta. Lehti on "Kauneimmat Käsityöt" -lehden erikoisnumero viime keväältä.

Vartijan työssä on välillä paljon tavaraa kuskattavana ja junassa sekä bussissa tila on aika kortilla, samoin minun kantokykyni. Siispä päätin neuloa liivin vartijatakkini peitoksi työmatkoilla. Neule on vinoneuletta, josta laitan vauvan vaatepäivitykseni yhteydessä tarkempaa ohjetta. Nappikaupasta löysin ihanat mustat napit, kuin pienet lakupötköt.

Ja kun liivistä jäi punaista lankaa ylitse, virkkasin ihan perusruutuvirkkauksella (pylväs ja kaksi ketjusilmukkaa) hartiahuivin.

 

tiistai, 1. helmikuu 2011

Villapaita raskaana olevalle kollegalle

Sain tuossa vuoden vaihteen tienoilla postia jossa kyseltiin haluaisinko tehdä Vauvakuume.com sivustolle pari neuleohjetta. Kysyin kollegaltani, joka oli juuri hiljattain ilmoittanut perheenlisäyksen olevan tulossa, josko hän haluaisi villapaidan. Minulla oli mielessä kuvio ja nyt haasteena oli tehdä villapaita joka sopii kaikkiin raskauden vaiheisiin ja myös raskauden jälkeen.

Ja villapaidan kanssa piti neuloa kaulaliinakin.

Neulekuviota on helppo jatkaa, ja niinpä kaulaliina oli toteutettavissa helposti.

Neulekuvion ja paidan ohje löytyy täältä.

keskiviikko, 5. tammikuu 2011

Koiran villapaita

Vuosia sitten löysin, muistaakseni Pirkka-lehdestä, koiralle villapaidan ohjeen ja tein - kuten aina - siihen muutamia muutoksia kun neuloin 3-4 villapaitaa tuttavieni koirille. Sitten se homma jäi, keskityin ihmisten villapaitoihin. Syksyllä kuitenkin eräässä keikkapaikassa tuli juttua kollegani siskon koirasta, Pablosta, joka aina palelee talvisin, voisiko asialle tehdä jotain. Niinpä muistin kuinka joskus olin tehnyt nuo muutamat paidat, osaisinko vielä ja ihan muistin rippeistä? Ja niinpä siinä meni muutama Helsingin matka junassa istuen ja neuloen, mutta Pablo-poika sai kuin saikin villapaidan:

Riva-koiran pehmolelut esittivät Pabloa, eivät kovinkaan onnistuneesti, mutta tämmöisenä se lähti kollegalleni (ilman leluja!) ja tältähän se näyttää Pablon yllä:

Suurella ylpeydellä - kuten kuvasta näkyy - villapaita on käytössä.

Tein toisenkin villiksen lahtelaisen kollegani Zorro-koiralle, kuvaa en ole saanut, mutta tuo kääpiöpinseripoika, vaikka onkin monista asioista tarkka, oli hyvin tyytyväinen paitaansa.

En todellakaan enää muista alkuperäistä ohjetta, mutta paita on oikeastaan hyvin helppo valmistaa. Aloitetaan kauluksesta. Resorineuleena se on parasta tehdä. Kauluksen olen aina tehnyt pyöröneuleena. Ensin - vaikea määritellä mikä on riittävä määrä resoria, sitähän voi tehdä vaikka peittämään koiran korvatkin jos haluaa - resoria, johon tulee niskaan 4-5 silmukan mittainen aukko hihnalle. Eli kaulapanta jää sinne resorin alle ja hihna on näppärä kiinnittää resoriin tehdystä aukosta. Rintaa varten silmukoita on hyvä lisätä, jotta paita ei kiristä ja kurista. Hiukan ennen etutassuja silmukat on syytä jakaa kahteen osaa, osa selkäkappaletta varten ja osa vatsakappaletta varten. Selkäkappaletta jatketaan suoraan. Vatsakappaleessa kavennetaan tassuja varten pyöreästi silmukoita molemmista reunoista. Kun kavennusta on riittävästi, neulotaan pari kerrosta suoraa ja lisätään kerralla kavennettu silmukkamäärä molempiin reunoihin. Tällöin on syytä tehdä ensimmäiset napinlävet selkäkappaleen reunoihin.  Koiran kropan rakenteesta riippuen voi vatsakappaletta hieman kaventaa, mutta se ei ole välttämätöntä. Napinläpiä tulee kaikkiaan kolme tasaisin välimatkoin. Selkäkappale tehdään koko selän mittaiseksi ihan hännän tyveen asti, vatsakappale jää lyhyemmäksi. Siitä sitten nappien sijoittelulla voi vielä hienosäätää villapaitaa tiukemmaksi jos on tarpeen.

tiistai, 4. tammikuu 2011

Lurex-bolero

Löysin uutta Novitan lankaa jossa on paljetteja, nyt olen jo unohtanut langan nimen. Se on paksua eli neule valmistuu nopeasti:

Tein paljettilangasta selkäni mittaisen ja kädenteiden korkuisen suoraa neuletta olevan palasen. Yhdistin pienen matkan verran kädenteiksi, joiden suuhun neuloin lux-mohairilla ainaoikeaa noin 30 cm. Samalla mohair-langalla virkkasin hihansuihin ja paljettinneuleen reunoihin ketjusilmukkakaaria kymmenkunta kerrosta. Lankalaatikossani oli jostain jäänyt kultalankaa pieni kerä, jonka virkkasin pääntien reunaan. Ja pikkujouluihin asu valmis.